Rajan läheisyys toi mukanaan sekä haitat että hyödyt. Ukkini oli päättänyt, että lähestyvää juhlaa varten tuli teurastaa lammas tai tarkalleen ottaen ihan bokki. Meidät, sisareni ja minut pantiin Harakkamäen taakse sukulaistaloon hakemaan ”häntäveistä”. Minulla oli tuhkarokko ja siksi minut oli tervattu. Mummo varoitteli kertomasta mitään tuhkarokosta, sillä tiedettiin, että talon miniä oli niin tarkka terveydellisistä asioista, että vieraiden käytyä muutoinkin pyyhki ovenrivatkin, ettei vain mitään tautia tarttuisi.
No me menimme sisälle ja tervehdittyämme sisareni esitti asiamme: ”myö lähtimmö händyveitsie lainuamah da Mikol on tuhkarokko da hänet on tervattu”. No onneksi siinä oli miesväkeäkin kotona, jotka kertoivat, että heidän häntäveitsensä oli lainassa toisessa naapurissa, mutta menkää vain kotiin, ei sitä välttämättä tarvitakaan. No me menimme kotiin ja mennessämme tulimme siihen tulokseen, että meitä oli narrattu, ettemme näkisi pässin teurastusta. Se olisikin ollut sen arvoinen, sillä Juvosen Vanja, joka valkoisessa paidassa, mustissa housuissa ja mustissa liiveissä oli tullut pässiä teurastamaan mutta tainnutettuaan tai ainakin tarkoittaessaan tainnuttaa, oli ilmeisesti ollut niin helläkätinen, että kun hän rupesi työntämään puukkoa kurkkuun, pässi otti jalat alleen ja verta valuen juoksi Venäjän (Neuvostoliiton) puolelle. No kaikki tiesivät, että sinne ei ollut menemistä, ellei itsekin tahtonut jäädä rajan taakse.
Muuten se hyöty tästä vahingosta oli, että kun nyt jokin aika sitten minun piti sukututkimusta varten tunnistaa ihmisiä eräänä juhlana otetusta kuvasta, mieleeni tuli, että tämähän on se pässintappaja, koska hänellä oli se sama vaatetus; mustat housut ja liivit sekä valkoinen paita. Nyt tiedän, että hän on vielä sukuakin.
Mikko Mikael Salminen
