Ensimmäinen kurssilainen meillä Latvuksen Baba, nimeä kun hältä kysyttiin, niin hän oli vanhu raba. Hän ei pahasti kysele lupii, naulastu täyven pohjan trubii. Kyllä pojat tytöille virbiä laitto, mut´ Baba kun pyysi niin pojat sanoi: ”Ai, jai sormet jo ihan taittui”. Baba käil´ vippas ja kojih loikki, lähties sanoi: ”Gu ei virbii laitettu, ga töllöttähes kaikin”. Sooja koko päivän innolla tallukkaan pohjaa pistää, mut´ ilta kun hämärtyy, hän ei löydä sitä mistään. Soojalta aivan jo hiukset pystyyn nousi, minnekkäs se tallukkaan pohja nyt sousi. Soojalta huokaus rinnasta nousi: ” On tämä sodan aikakausi”. Tuhkasella hyvää suutarin taitoo, niinpä hän ryhtyikin tallukan laittoon. Pohjan hän kiinni nastoi, mut´ sehän meni aivan päinvastoin. Salaa hän sen viskas penkin alle ja loikki karkuun aivan kuin nalle. Olga touhulla ensin leikkas tallukkaat, sitten niistä tulikin vain tohvelin lallukkaat. Mut´ Olga kun tarkoin varastot urkki, niin hyvät tallukkaan päälliset siel´ kurkki. Muuten hyvin hällä työ luisti, totta kai, kun kultakin vilkaista muisti. Kurssilaisista pisin Virtelän Veera. Toikka ei voinut olla erossa yhtään. Hän tuli tohvelin tekoon, kantaen kortensa samaan kekoon. Se on kaikki rakkauden tulta, ajattele, poikatalossa kulta. Klaudia kun ei rakkaudes onnistu, niin sitä parempi tossukursseilla ponnistus. Tossuset tuli gu ”juablokkuset”, kašo vai tarkkah ettei niitä kuapattas. Harlen Veera viisas oli, pöyvän vieres koko ajan ryöhötti. Rohkei rokan särbää, mugai Veera, ensimäsekse tallukkaat valmisti. Kaikista hiljaisin meil´ kursseilla Raisa. Ei häntä kursseilla tainneet pojat auttaa. Voi näity poigii, et ugodnoi ni mil. Baba liian vanhu, Raisa liian nuori. Raisa yksin kursseilla kuitenkin hyvin suori. Ei kaikilla yhtä huono onni virbin teos gu Latvuksen Babal. Kyllä Niinan kassissa virbiä riitti. Paussipojan täytyi vartioon lähtee, mut´ lähteis teki virbiä, et niitä jäi ihan tähteeks. Niinan suu messingillä loisti, sanoi: ”Ei ole yhtä uutteraa poikaa toista”. Niinan sanoihin yhdyn myöskin minä. Vai tuleeko ehkä tästä muille kina? Paussi oli kunnon poika. Työtä pyysi multa, vaikka olikin toisen kulta. Arvostelu häneltä kyllä luisti, mut´ ahkerasti myöskin tallukkaan pohjaa suisti. Kaveri siis hetken minullakin oli, mut´ niin kuin sanotaan, suurin onni lyhyin on. Vai on Sulolan Niina hiljainen ollut, ei ole vanhempiin siskoihin tullut. Koko ajan hiselehti nurkkii pitkin viselehti. Kyllä se opettaja meijän kanssa kovat koki kun jokainen siinä vieressä hoki; ”Miten tämä, laitanko tälleen, tulooko hyvä, enkä osaa, liian on kova. Liian tuli suuri, minul on pieni, mitenpä virbin laitan? Minul´ neula katkei, minul ei ole märaššyy orastu”. Mut´ kuitenkin kaikil´ siel´ oli kiva, vaikka oli millo miski vika. Kärsivällisesti hän kaiken kesti, hänelläkin kun kulta vieressä kesti. Kyllähän Aunella kovasti työ luisti, Kemppainen hänen tallukkaita ahkerasti suisti. Mut´ Aunea vähän vahingotkin seuras. Kun hän teki tohveleita siskon, niin sai hän penkiltä pienen, pienen piston. Meillä oli muuten kummallinen kone. Kun vaan ei ollut mieluinen ompelija, niin heti teki topin. Parhaiten se ommella sellaisen antaa, joka eniten sulhasestaan surua kantaa. Kukkarossa vähän kai herrasverta, tarkastusmatkoilla kävi hän yläkerrassa joka kerta. Ei tahtonut työt häneltä luistaa, mutta illalla kyllä lapikas stepata muistaa. Viimeiseksi tänne saapuivat opettajaiset, vaikka nyt onkin jo lopettajaiset. Lanka oli jo aivan loppu, siitä tuli suuri hoppu. Johtajaopettajalla oli vieressä kerä, toisilla tekemättä koko terä. Mutta toisetpa kääntyivät neuvojan puoleen ja löytyihän siltä apua huoleen. Meidän pelleäpä ei kovin surut paina, koko sakin piti hän iloisena aina. Hänellä oli vieressä uusi kulta, ei kai muistanut entistä rakkauden tulta. Anni onnellisena siellä hihkuu, mut´ Iivarilta ihan jo hiki tihkuu. Anni aina rieijän teki, Iivari siitä virbin veti. Laiho meillä oli avulias Aatu. Siinä oli hyvä tallukkaan tekijän laatu. Hän on kovin hiljainen poika, ei hän turhan takia suuta soita. Lihava pappa meille lestiä teki, apua kun häneltä pyysi, sitä tuli heti. Minä olen 15-vuotias, kun joku ikää kysyi, mut´ kyllä hänellä lesti kädessä pysyi. Mukana oli myöskin Tauno Pentti, kursseilla hänellä kova tentti. Koko ajan hän nauraa kakatteli, nuoria tyttöjä vokotteli. Niina kovin kylmää pelkäs, kolmet päälliset päällekkäin telkäs. Kovasti suututti Niinaa, kun välillä opettajat vielä leikeillä piinaa. Eeva ja Lyyli kursseilla kovin hiljaisia ovat, sanoivat: ”Tytöt ajatelkaas, nyt on ajat kovat”. Liian paljon Raisa koneeseen luotti, kun kaiken päivää sitä vuotti. Mukana oli myöskin Anni Iipi, viimeisenä päivänä hän kursseille hiipi. Tallukka tuli kovin matala, Anni sanoi: ”Voi sun katala”. Kurssit kestivät neljä päivää, kohta Manssilan teillä tallukkaiden hännät häilää. Lämmintä meillä kokoajan riittää, siitä saamme näitä sotilaita kiittää.
Tämä kronikka on tehty tallukkakursseista, mutta kukaan ei saa suuttua turhista.
Kronikka esitetty tallukkakurssien lopettajaisissa 12.2.1943 Manssilan kasarmeilla.
Veera Mikkonen
