ARTIKKELIN LYHENNELMÄT
Manssilan kirkon ikoni
MANSSILAN KIRKON IKONI – KRISTUS RISTILLÄ
Manssilan Aleksanteri Nevalaisen kirkon eräs ikoneista Kristus ristillä on harvoja Manssilasta pelastuneista ikoneista. Ikoni on konservoitu Uudessa Valamossa vuonna 1989.
Ikonin nykyiset mitat ovat 125,8 x 86 cm. Nykyisessä koossaan ikoni on valmistettu kolmesta laudasta yhdistetylle pohjalle. Jossain vaiheessa se on sahattu ainakin sivuilta ja ylhäältä kenties alhaaltakin pienemmäksi ja varustettu tummalla reunalla, joka on jätetty nykyiseen versioon ikonin reunaksi, vaikka itse alkuperäinen maalaus jatkuu alla. Ikonin sivuilla ovat mahdollisesti olleet, vasemmalla Maria Magdaleena ja oikealla sadanpäämies Longin. Ristin yläpuolella on mahdollisesti ollut Herra Sebaot.
Tyyliltään ikoni edustaa moskovalaista hovimaalauskoulun tyyliä 1600-1700 – lukujen vaihteesta. Maalari on todennäköisesti ollut tietoinen tyylin vaatimuksista, vaikka ei ehkä itse olekaan kuulunut varsinaiseen koulukuntaan. Tyylisuunnalle ominaisia ovat pienet enkelihahmot, jotka keräävät kalkkiin Kristuksen verta. Maalaustyyliltään ne noudattavat 1600-luvun perinnettä. Ristin juurella ovat kuvattuina Jumaläiti ja evankelista Johannes. Taustalla näkyy Jerusalemin muuri, vasemmassa kulmassa on aurinko ja oikealla kuu. Erikoinen pieni yksityiskohta on ristissä oleva Kristuksen monogrammi, joka on kreikaksi, kun taas muut tekstit ovat venäjäksi.
Mummini hautajaisissa Manssilassa
Minulla on kädessäni valokuva mummini Maria Salmisen hautajaisista 67 vuoden takaa Manssilassa. Maria kuoli 17.7.1939 65 vuoden ikäisenä. Sotien jälkeen löytyi hänen hautakivensä Manssilan hautausmaalta. Muistan, kun olin mummini hautajaisissa vuonna 1939.
Kuvassa saattoväki seisoi kirkon portailla läheisten kantaessa arkkua. Ukkini Nikifor seisoi keskellä, pastori Paavo Saarikoski oikealla vaaleassa felonissa, suitsutusastia kädessä. Suitsukkeen savu nousi yläilmoihin rukousten kera. Liturgia ja ruumiinsiunaus oli juuri päättynyt kirkossa. Oltiin saattamassa Mariaa viimeisellä matkalla hautaan. Saattojoukossa olin minä isäni Pekan ja veljeni Maurin kanssa kirkkokuoron laulaessa hautausveisua. Sisareni Mirjam jäi kotiin Lahteen äitini Katrin kanssa kun oli vielä vasta neljävuotias. Itse olin 10-vuotias. Muistan hautajaissaaton lähdön isovanhempieni kodista. Pihalla oli paljon väkeä. Piharatamot kukkivat, oli keskikesän aikaa. Muistan vieläkin tuonhetkisen tunnelman. Mariaa saateltiin ajallisesta kodista taivaalliseen kotiin rukousten ja veisujen myötä tuohusten rukousliekkien lempeästi palaessa.
Rovasti Kauko Salminen muistelee eräitä elämänsä tärkeitä hetkiä.
Röppäsen perheraamattu – Strasti Gospodin
Kesällä 1937 kierteli Salmissa, myös Manssilassa ja Virtelässä käyden, rajakarjalaisen perinnemateriaalin kerääjä, jonka nimi ei ole säilynyt arkistoissa. Hän osui kulkiessaan myös Vasili Mihailinpoika Röppäsen taloon. Vierailun seurauksena Helsingin Yliopiston kirjaston ns. hankintakirjaan tehtiin merkintä vanhasta kirkkoslaavin kielisestä kirjasta ”Strasti Gdin”, ”Ostettu Hra W. Röppäseltä, Manssila, Salmi. Hinta Smk 1.300″. Teoksen nimen – suomennettuna ”Meidän Herramme kärsimykset” – kirjoitustapa kertoo vanhasta kirkkoslaavin perinteestä lyhentää nimityksiä, jotka ”jokainen uskovainen tietää”.
Tämä kirja on ollut pitkään Röppäsen (nimen kirjoitusmuoto vaihtelee kielen ja aikakauden mukaan: Röppöin-Röppönen-Reppijev-Röppänen) suvussa ja sisältää lukuisia eri aikoina suvun jäsenten tekemiä merkintöjä päivämäärineen. Nämä merkinnät on tehty tavallisesti pääsiäisen aikaan, kun kirjoittaja oli piinaviikolla lukenut kärsimyshistorian. Vanhin kirjan merkintä on vuodelta 1808, jonka teki Jakov Timofewitz (Reppijev). Sen jälkeen kirjaan on tehty merkintöjä vuosina 1828, 1839, 1848, 1862 ja kymmenkunta merkintää vuosina 1899-1922.
Kirja ei ole mikään perinteinen, suurikokoinen perheraamattu, vaan itseasiassa melko vaatimattoman ensivaikutelman antava, mustanahkakantinen kirjanen kokoa 20 cm x 15 cm x 4 cm. Pienen kirjan ensivaikutelma muuttuu kuitenkin välittömästi, kun teoksen avaa: tämä kirja sisältää noin 150 aukeamaa, siis noin 300 käsinkirjoitettua sivua, joista useat ovat hämmästyttävän hyvin säilynein vesivärimaalauksin koristeltuja. Sivujen paperiaines on ajan ja ahkeran käytön patinoimaa, kellertävää, karkearakenteista paperimassaa.
Artikkelissa lisää teoksen laatimishistoriasta, sen tutkijasta Karl Tianderista ja sisällöstä.
