Pekka Ivaninpoika Koslosen talo sijaitsi Manssilan kylän itälaidalla, Koslovanmäellä. Siitä syystä kyseistä Koslosta kutsuttiinkin Mäin Koslovaksi erotukseksi Kylän ja Järven Koslosista. Pekka Koslosen talo valmistui vuonna 1922 ja se seisoo edelleenkin tukevasti paikallaan, tosin uusien asukkaiden asuttamana.
Pekka Koslonen oli noin 36 vuotias kun hän vuonna 1922 rakensi oman talonsa Salmin Manssilan Koslosenmäelle, Aunukseen vievän tien varteen.
Pauli Pekanpoika Koslonen: ”Talon rakennusaikaan syttyi tulipalo läheisessä Salmin Osuuskaupan myymälässä. Osuuskaupan rakennukset paloivat kokonaan. Meidän uudisrakennuksemme oli myös vaarassa syttyä tuleen mutta se pystyttiin kuitenkin suojelemaan tulelta”.
Loppukeväällä 1938 valmistauduttiin Pekan talon kattotalkoisiin. Pekka Koslosen talo oli tyypillinen rajakarjalainen talo, jossa eteinen, sentšoi, jakoi talon kahtia, tupaan, pertih ja navetta osaan. Navetan yläkerrassa oli sarain eli heinälato. Kattotalkoisiin tuli naapurin miehiä ja sukulaismiehiä oman miesväen lisäksi.
Pauli Koslonen: ”Meitä oli kattotalkoissa ainakin isä Pekka, silloin 22- vuotias vanhin veljeni Johannes (Ivan), minä ja nuorin veljeni Alvi. Hän oli talkoiden aikaan 9- vuotias. Vanhimman siskoni, Marian mies Nikolai Mikkonen oli myös mukana. Hän kaatui monen muun manssilalaisen miehen tavoin Talvisodassa, Lemetin mottitaisteluissa 6.1.1940. Sitten oli naapurin mies, tien toiselta puolen, Steniuksen Vilho. Hän oli leskivaimo Anni Steniuksen ja 1. miehensä Toivo Steniuksen poika. Vielä oli mukana ainakin Nikolai Ivaninpoika Patronen. Hän oli isäni sisarpuolen poikia ja asui Likolammen rannalla”.
Pauli Koslonen:” Valokuvassa me istutaan talon seinustan rappusilla. Työ on tehty ja harjakaisina on juotu vuaššua, joka oli eräänlaista maltaista tehtyä kiljua. Taisi minulla olla tuolloin ensimmäinen kosketus alkoholiin, olin silloin 16- vuotias. Talon toisen puolen lape oli vielä hyväkuntoinen eli se jätettiin kattamatta. Talvisodan syttyminen keskeytti katon jatkourakan”.
Leo Koslonen: ”Ennen vanhaan meilläpäin talkoot pidettiin aina pyhäpäivisin sillä arkisin oli aina runsaasti muita töitä ja kuten veli-Paulikin kertoi niin talkoitten jälkeen oli usein tarjolla jotain juotavaa. Minä muistan myös ne meidän talon kattotalkoot. Olin siihen aikaan 11 vuotta vanha mutta talkoisiin en päässyt koska minun piti olla paimenessa. Pyhisin meidän lehmät, niitä oli muistaakseni 4-5 kappaletta, olivat noin 3,5 km:n päässä kotoa Pitkäjärven kankailla. Siitä Mägrätpezien tienhaarasta sinne mentiin. Mägriä (mäyrä) oli runsaasti niillä kankailla”.
Leo Koslonen: ” Muistaakseni meidän kattotalkoissa käytetyt päreet tehtiin oman metsän puista ja omalla pärehöylällä. Meidän metsäpalsta oli maantien varrella Pitkäjärven läheisyydessä eli sieltä ei ollut pitkä matka meille kotiin. Se pärehöylä oli käsillä väännettävää mallia – höyryllä käyvää mallia ei silloin vielä meillä ollut”.
Pauli ja Leo Koslosen muistelujen mukaan Ari Luukkanen
